torstai 18. joulukuuta 2014

Bloggaamisen jalo taito

Ajattelin kirjoittaa omia ajatuksiani bloggamisesta ja blogeista kahden postuksen verran. Tämä on ensimmäinen osa, joka käsittelee yleisesti blogeja ja bloggaamista, ja seuraavalla kerralla kerron enemmän omasta blogistani.


Bloggaaminen on taitoa vaativa laji. Varsinkin nykyaikana, kun tuntuu että jokatoisella on jonkin sortin blogi. Toki on helppoa perustaa blogi ja kirjoittaa sinne "Aamulla heräsin ja lähdin lenkille, sitten töihin. Enpä sitten erikoisempaa tehnytkään." -tyylisiä tekstejä lisäämällä joukkoon pari kännykällä otettua kuvaa. Mutta ketä kiinnostaa?
Olen viimeaikoina lueskellut jos jonkin sortin blogeja ja olen huomannut, että tietyt piirteet tekevät blogista paremman kuin toisesta.

   - Hyvät kuvat ovat blogin aihepiiristä riippumatta tärkeitä. Kuvien pitää olla siis laadukkaita ja isoja. Tätä osaa omasta blogistanikin yritän parantaa koko ajan. Erityisesti ostettuani uuden kameran viimevuonna, kuvaaminen on alkanut kiinnostaa aivan uudella tavalla. Toki muutamia poikkeusblogeja löytyy, mutta silloin tekstin täytyy olla monin verroin parempaa. Toisaalta löytyy myös blogeja joita seuraan vain kauniiden kuvien takia.

   - Ulkoasu vaikuttaa myös yllättävän paljon. Erityisesti jos törmään hyvin tummaan tai sekavalta näyttävään blogiin, saatan sulkea sen vain ulkoasun takia. Tämä ei vaikuta niin paljon, jos sisältö muuten on mielestäni erityisen kiinnostavaa, mutta uusien blogituttavuuksien kohdalla kylläkin vaikuttava tekijä.

   - Teksti on tietysti blogeissa hyvin vaikuttava tekijä. Tekstin tyylistä voikin usein päätellä paljon ihmisestä, joten siihen kannattaa panostaa. Itse en pidä kovinkaan paljon alussa esimerkkinäni käyttämän tyylisistä tyhjänpäiväisistä teksteistä. Hyvässä blogissa on monia erityylisiä tekstejä sopivassa suhteessa, mutta blogin aihepiiriin liittyen tietysti.




Kuvituksena viimeviikolla valmistunut tiskirätti Novitan bambulangasta. Koko n.15 x 15cm. Koukku oli 3mm ja malli tietysti tuttu ja turvallinen isoäidinneliö.

1 kommentti: