Aina ei voi onnistua
Monissa blogeissa (tosin ei käsityöaiheisissa) on näkynyt viimeaikoina postauksia joissa on esitelty niitä ei-aivan-onnistuneita asu/tilannekuvia, joita harvoin blogeissa näkee. Käsitöitä kuvatessakin ainakin minulla kamera tayttyy suurimmaksi osaksi juurikin noilla ei niin julkaisukelpoisilla kuvilla. Tässä postauksessa esittelen siis kuinka vaikeaa on saada yksi kunnollinen kuva blogiin. ;)
Tässä esitys siitä kuinka useimmiten käy kun joudun ottamaan kuvia ajastimella, kun en voi itse olla sekä kameran takana että edessä samaan aikaan. Sihti on silloin vähän hukassa kun yritän vain asettua sinne mihin kamera ehkä osoittaa.
Epätarkka kuva törröttävästä peukalosta. Siis kyllähän teille tästä kuvasta selviäisi, että millaisista tumpuista onkaan kyse, vai kuinka.
Taas taidonnäyte itsensä kuvaamisesta-tällä kertaa käsivaralta eli käsihän siinä suurinta osaa näyttelee...
Pientä ylivalotusta havaittavissa. :)
Siinä omia epäonnistuneempia otoksiani, löytyykö teiltä näitä? ;)

Kenties jotain vikaa väreissä? Kai sen sitte tietokoneella muokattua
saa? ;) Langat kuvassa ovat siis muutama postaus alempana esittelemiäni
omien lampaiden villoja.
Siinä omia epäonnistuneempia otoksiani, löytyykö teiltä näitä? ;)
Mulla ei ole tallessa niitä epäonnistuneita otoksia, mutta totta on, että yhtä blogikuvaa varten useimmiten joutuu ottamaan vähintään viisi kuvaa. Jostain ei-niin-tärkeästä jutusta riittää yleensä yksi tai kaksi räpsäisyä, mutta valmiit työt pitää kuvata moneen kertaan, että on vara valita parhaiten onnistunut. Täysin epäonnistuneet otokset poistan samantien kamerasta, ja usein vielä esikatselen tietokoneen ruudulta kuvat, ennen kuin päätän, mitkä niistä ylipäätään siirrän koneelle, siirtämisen jälkeen poistan kaikki blogiin tarkoitetut kuvat kamerasta. Eli niitä epäonnistuneita kuvia ei ole tallessa, vaikka tottakai niitäkin tulee otettua.
VastaaPoistaIhan järkevä taktiikka poistaa samantien ne huonot kuvat, itse siirrän aina kaikki kuvat koneelle ja siinä katselen, kun ei kameran pienestä näytöstä tahdo saada mitään selvää.
PoistaVoi että, yleensä mun postauksissa on käytetty kaikki edes siedettävät kuvat! (Ja niistäkin on useimmiten rajattu pois joku todella omituinen ilme. :D) Poistan harvakseltaan kuvia kamerasta, joten jos aikaa löytyisi, niin saisin aikaan mahtavan kauhugallerian. :))
VastaaPoista