Neulomisseura
Ainakin minun mielestä paras seura neuloessa on hyvä äänikirja, jota voi kuunnella samaan aikaan kun neuloo. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis kun voi yhdistää kirjojen lukemisen ja neulonnan. Monet myös esimerkiksi katsovat televisiota neuloessaan, mutta minulta ei sellaista löydy niin kuin ei kotoanikaan koskaan ole löytynyt, joten sitä en ole tottunut tuijottamaan. Kirjoja sen sijaan olen aina ahminut, joten mikä sen parempaa kuin yhdistää kaksi rakasta harrastusta.
Kuvituksena kuva tällä hetkellä lainassa olevista kuunnelmista. Sain juuri äsken tuon Dan Brownin kuunneltua, mutta Täällä Pohjantähden alla on vielä vähän kesken. Molemmat on hyviä kirjoja, joskin aika eri tavoilla. ;) Yksi ehdoton kirjailijasuosikkini ylitse muiden on kuitenkin Agatha Christie, mutta nykyään on vaikea (siis pienistä kirjastoista) löytää hänen kirjoja joita en olisi lukenut/kuunnellut jo aikaisemmin.
Onko siellä ruudun toisella puolella ketään, joka kuuntelee ja neuloo yhtäaikaa? Mitkä ovat sinun lempikirjojasi neulomisseuraksi?
Kuvituksena kuva tällä hetkellä lainassa olevista kuunnelmista. Sain juuri äsken tuon Dan Brownin kuunneltua, mutta Täällä Pohjantähden alla on vielä vähän kesken. Molemmat on hyviä kirjoja, joskin aika eri tavoilla. ;) Yksi ehdoton kirjailijasuosikkini ylitse muiden on kuitenkin Agatha Christie, mutta nykyään on vaikea (siis pienistä kirjastoista) löytää hänen kirjoja joita en olisi lukenut/kuunnellut jo aikaisemmin.
Onko siellä ruudun toisella puolella ketään, joka kuuntelee ja neuloo yhtäaikaa? Mitkä ovat sinun lempikirjojasi neulomisseuraksi?
Täällä! _o/
VastaaPoistaMinäkään en tykkää katsoa telkkaria, vaikka sellainen meillä onkin. Neuloessa ja virkatessa pystyn ihan hyvin lukemaan tavallisia painettuja kirjoja, sillä omistan kirjatelineen, johon voin kirjan laittaa. Tosin vaativammat vaiheet neuletyössä (viimeistely, silmukoiden poimiminen tms.) teen mieluiten ilman kirjaa, enkä kyllä pysty niissä vaiheissa juuri tv:täkään katsomaan. Mutta kirjan lukemisenhan voi aina näiden vaiheiden ajaksi keskeyttää.
Äänikirjoja kuuntelen päivittäin, teen samanaikaisesti ristipistoja. Olen kohta kuunnellut kaikki vähänkään kiinnostavat äänikirjat kirjastostamme, mukaanluettuna myös naapurikuntien kirjastot, joista voin tilata äänikirjoja seutuvarauksena (varaaminen maksaa naapurikuntien kirjastoistakin vain sen 0,50 kuten oman kaupungin kirjastoista). Enkelit ja demonit olen lukenut ihan painettuna kirjana. Täällä Pohjantähden alla -trilogian kuuntelin äänikirjana, ja kyllä vain oli mieluista kuunneltavaa, siitä tuli heti minun lempikirjani! :) Agatha Christiet olen kuunnellut kaikki, mitä äänikirjana on saatavilla - ja Lars Svedberg on tietysti ainoa oikea niitä lukemaan. ;) Juuri nyt on kuuntelussa niin ikään Svedbergin lukemana Robinson Crusoe. Minulla on kyllä kirjallisuusmaku laajentunut äänikirjojen myötä, sillä nykyään tulee lainattua melkein mitä vaan äänikirjoja, vaikkei samainen kirja välttämättä kuuluisikaan niiden joukkoon, jotka lukisin painettuna kirjana. Lasten ja nuorten osastoltakin löytyy hyviä äänikirjoja, en nyt tarkoita mitään Miina ja Manu -osastoa, mutta esim. Harry Potterit, Twilightit yms. saa äänikirjana. Ja Anna-sarjastakin on tullut neljä osaa jo äänikirjana, haluaisin ne kuunnella muuten, mutta en voi sietää niiden lukijaa... ehkä jossain vaiheessa täytyy kuitenkin kuunnella nekin, ja koittaa ottaa se lukija huumorilla. ;) Netistähän voi kuunnella myös äänikirjoja ilmaiseksi, ainakin jotakin vanhoja klassikkokirjoja löytyy, jos sen tyyppiset kiinnostavat.
Tuo on aivan totta että Svedberg on ainoa ja paras mahdollinen lukija Christien kirjoihin, mutta mielelläni kuuntelisin hänen äänellään kaikki kirjat. ;) Robinson Crusoe on täälläkin kuunneltu ja Harry Pottereista ensimmäinen mennyt... :D
PoistaEn olekaan tullut aikaisemmin ajatelleeksi tuota äänikirjaa käsitöiden yhteydessä! Olen itse tv:n kuluttaja kuunnellen samalla kun neulon, mutta nyt otankin käyttöön äänikirjat. Kiitos mahtavasta ideasta (taas kerran).
VastaaPoista